7.10.2025
PELIÄ ry:n puheenjohtaja Mikko Virta avasi tunnelmiaan yhdistyksen CS-joukkueen historiallisesta noususta ESEA Main -tasolle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun PELIÄ ry:n joukkue kilpailee näin korkealla tasolla, mikä on merkittävä virstanpylväs yhdistykselle sekä itse joukkueelle.
Virta iloitsee joukkueen saavutuksesta ja korostaa pelaajien yhteenkuuluvuuden merkitystä. "Tuntuu todella hyvältä, erityisesti jätkien puolesta. Olen onnellinen, että joukkue on päässyt näin pitkälle", hän toteaa. Viime kausi oli joukkueelle haasteellinen, sillä se kohtasi useita muutoksia, kuten yhden pelaajan vaihtumisen ja siirtymisen uuden organisaation alle. Silti joukkue ylsi pudotuspeleihin ja menestyi niissä odotettua paremmin.
Virta kehuu joukkueen sopeutumiskykyä: "Kantavat voimat ovat onnistuneet ratkaisemaan rosteriongelmat nopeasti. In-game leader (IGL) ja valmentaja ansaitsevat kiitosta, sillä he ovat hoitaneet asiat erinomaisesti. Uusi pelaaja otettiin hyvin vastaan, ja joukkue on hitsautunut yhteen nopeasti. Tämä yhteinen sävel on ollut avainasemassa menestyksessä."
PELIÄ:n CS-joukkue aloittaa kautensa ESEA Mainissa tiistaina kello 20:00 ottelulla FFIVE-nimistä joukkuetta vastaan. Virta odottaa ottelua innolla ja jännityksellä, mutta ilman pelkoa. "En ole scoutannut vastustajaa, joten heistä ei ole tarkkaa tietoa. Luotan kuitenkin täysin siihen, että jätkät antavat kaikkensa. Tämä on joka tapauksessa hieno hetki organisaatiollemme", hän summaa.
PELIÄ CS-joukkueen ensimmäinen ESEA Main ottelu tiistaina 7.10. klo 20:00 osoitteessa -> twitch.tv/pelia_ry
11.8.2025
PELIÄ CS-joukkue täydentyy viidennellä pelaajalla, kun Antti "An7za" Vuorela liittyy rosteriin mukaan! An7za on pelannut joukkueen viimeisimmissä kolmessa ESEA-ottelussa stand-inin roolissa. Organisaation sekä joukkueen yhteispäätöksellä An7zalle päätettiin tarjota vakituisen pelaajan paikkaa onnistuneen stand-in kokemuksen jälkeen.
Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Virta on tyytyväinen joukkueen uuteen lisäykseen: "Joukkue saa selvästi motivoituneen ja näyttöjenkin perusteella vahvan AWP-pelaajan." Virta kommentoi. "An7zan pelityyliin kuuluu rohkeat pelitykset sekä laaja liikkuminen kartassa, joka tarjoaa joukkueelle usein avaustapon. Ja tottakai aimi on terävä kuin veitsi!" Virta jatkaa.
Myös yhdistyksen joukkuetoiminnasta vastaava Teemu Lehtinen on tyytyväinen uuteen pelaajahankintaan: "An7za on puhelias persoona, joka osaa hakea oma-aloitteisesti avauksia, sekä sekoittaa vastustajan pakkaa. An7zan AWP työskentely on ollut kaunista katsottavaa jo stand-in aikana! Jäämme innolla odottamaan miten pelit etenevät!" Lehtinen toteaa.
An7zan ensimmäinen virallinen ottelu PELIÄ CS-joukkueen riveissä pelataan tiistaina 12.8. klo 21.00, jolloin vastassa on -27X.
25.5.2025
PELIÄ ry syventää yhteistyötä Hämeenlinnan kaupungin kanssa PELIÄ Spring 2025 CS2-turnauksessa. Hämeenlinnan kaupunki tarjoaa turnauksen palkintopotin minipilotti-hankerahan kautta. Yhdistys haki ja sai hankerahan käyttöönsä keväällä 2025.
Yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Virta on tyytyväinen yhteistyöhön Hämeenlinnan kaupungin kanssa.
On hienoa, että kaupunki näkee arvoa nuorten peliharrastuksen ja kilpailullisen e-urheilutoiminnan tukemisessa. Yhteistyö on sujunut erinomaisesti – ei pelkästään turnausjärjestelyjen osalta, vaan myös laajemmin. Kaupungin halu olla mukana kehittämässä pelikulttuuria ja siihen liittyvää näkyvyyttä on todella arvokasta, Virta toteaa.
Yhteistyö tuo molemmille osapuolille konkreettista hyötyä. PELIÄ ry saa käyttöönsä pelitila Bunkkerin laitteet ja tilat kohtuullista korvausta vastaan, mikä mahdollistaa laadukkaan harjoittelu- ja tapahtumatoiminnan. Lisäksi kaupunki tukee turnaustoimintaa esimerkiksi pilottihankkeiden kautta.
Yhteistyö tarjoaa yhdistykselle myös näkyvyyttä uudenlaisten yleisöjen ja kanavien parissa. Samalla Hämeenlinna saa tunnettuutta alustoilla ja medioissa, joissa se ei perinteisesti näy – tämä vahvistaa kuvaa kaupungista, joka suhtautuu digitaaliseen pelaamiseen ja e-urheiluun vakavasti ja kannustavasti.
Tulevalta PELIÄ Spring 2025 -turnaukselta odotetaan jälleen kovatasoista osallistumista ja tiukkoja otteluita. – Viimeksi mukana oli Suomen mittakaavassa ihan sitä parasta A-ryhmää, jos ei lasketa täysillä kansainvälisissä sarjoissa pelaavia tahoja. Toivottavasti sama taso näkyy tänäkin keväänä – tähtäimessä on full house ja finaaliin asti jännittävät matsit, Virta sanoo.
Yhdistyksellä on vahva toive siitä, että yhteistyö Hämeenlinnan kaupungin kanssa ei jää yksittäiseksi projektiksi. Potentiaalia kasvulle on, ja toivomme, että pääsemme yhdessä tekemään tulevaisuudessa vieläkin suurempia ja vaikuttavampia pelitapahtumia, Virta kiteyttää.
21.4.2025
PELIÄ ry:n stream-team sai Fotonordicilta yhteistyön merkeissä testattavaksi Roden PodMicin sekä Streamer X video- ja äänikortin. Tuotteet tulivat käyttöön stream-teamin tällä hetkellä ainoalle jäsenelle Miaujulialle. Miaujulia on päässyt testailemaan tuotteita lähetyksissään useamman viikon ajan. Alla muutamia kommentteja Miaujulialta tuotteisiin liittyen:
"Fotonordicin tarjomat tuotteet ovat todella helpot käyttää. Äänikortti toimii helposti plug-in & play -mekaniikalla mikin kanssa yhteen. Äänikortista on helppo myös säädellä äänitasoja ja striimiä. Korttiin saa kivasti myös erilaisia äänitehosteita värittämään striimin äänimaailmaa. Tuotteet tuntuu laadukkailta, mikki on erittäin kestävän oloista materiaalia. Sama äänikortin kanssa ettei ole semmonen pilipalin oloinen!"
Lue lisää Miaujulian testissä olevista tuotteista alla olevista tuotelinkeistä:
17.3.2025
PELIÄ ry:n vuosikokous kokoontui 15.3.2025 pelitila Bunkkerilla. Vuosikokousta oli ennakoitu hallituksen riveissä hyvin viihtyisäksi ja sitähän se lopulta myös olikin. Hallitus aloitti kokouksen käymällä yhdistyksen tärkeimpiä virallisia asioita läpi, kuten tilinpäätöksen ja toiminnan tarkastuksen. Vuosikokouksen aiheiden jälkeen hallitus piti myös oman kokouksensa, jossa käyntiin läpi yhdistyksen toimintaan tulevia muutoksia sekä yleisesti tulevaa kautta 2025-2026.
"Hallitus sai hyvällä yhteistyöllä päätettyä tärkeitä suuntaviivoja tulevan toimikauden tapahtumista sekä asioista joihin toimintaa suunnataan." Kommentoi hallituksen jäsen sekä PELIÄ ry:n markkinointipäällikkö Teemu Lehtinen. "Tärkeimmät turnaukset lukittiin ja sitten suunnattiin viihteelle." Hän jatkaa. Hallituksen puheenjohtaja Virtaa ei valitettavasti tavoitettu haastatteluun.
Kokousillan aikana sovittiin PELIÄ ry toisen toimintakauden tärkeimmistä turnauksista sekä myös uusista aluevaltauksista, joista yhdistys tiedottaa niiden ollessa ajankohtaisia. Kokouksen aikana otettiin myös uudet edustuskuvat yhdistyksen hallituksen jäsenistöstä. Kuvat sekä muut yhdistyksen toiminnan uudistukset tulevat näkyviin tulevien viikkojen aikana PELIÄ ry:n verkkosivuille.